artikkelit
hifiharrastaja:
Tomi Pikkarainen
Julkaistu:
Hifimaailma 1/2013
Joskus tulee kuunneltua nettiradiota, mutta siihen pää-. iTuneskaan ei oikein iske. Viisi?kuusi tuntia kuuntelua iltaisin on Tomin oma
arvio. Se vaihe päättyi kolme?neljä vuotta sitten. Niinpä Tominkin Squeezebox 3 vaihtui nopeasti Linnin teknisesti kehittyneempiin ds-soittimiin. hifiharrastaja
Tomi Pikkarainen
Teksti: Kari Nevalainen Kuvat: Mauri Eronen
Varrella
virran
Tomi Pikkarainen ei ole luopunut
vinyyleistään, mutta uskoo tulevaisuuden
olevan verkkosoittimissa. Erityisesti häntä kiinnostivat kehityksen kärjessä olleen skottifirma Linnin
highend-tason laitteet.
Tiettävästi ensimmäisenä suurempana laitevalmistajana Linn ilmoitti lakkauttavansa cd-soittimien tuotannon ja siirtyvänsä kokonaan digital streaming- eli
ds-soittimiin. ?Musiikki tuottaa minulle suurta tyydytystä ja
auttaa rentoutumaan pitkien ja vaativien työpäivien
jälkeen.?
Tomin tavalle harrastaa tasokasta äänentoistoa on
merkittävää, että 2000-luvun puolivälissä markkinoille alkoi virrata verkkosoittimia. Lueskelin muun muassa Hifimaailmaa
ja kiinnostuin uudestaan kaksikanavatoistosta.?
?Ostin Squeezebox 3 -verkkosoittimen. Onkyon halpis-
60
kaiuttimia ei enää ole, ja niitä Tomi ei kaipaa. Pitkästä
taipaleesta huolimatta vasta tämä nykyinen vaihe on
tehnyt hänestä oikean raskaansarjan harrastajan.
Stereotoiston myötä tv:n katselu on jäänyt lähes kokonaan, ja sen on korvannut ahkera musiikin kuuntelu. Siitä kertoo muun muassa nurkassa nököttävä Fender Stratocaster -klooni. Vuosi oli 2009. Sitten näin
netistä, että soittimen ääntä voi parantaa paremmalla
virtalähteellä ja hankin Russ Andrewsin dedikoidun virtalähteen. Tomin tasokkaassa
laitteistossa musiikki virtaa Etheret-väylää
pitkin eri resoluutioilla.
?Minullakin oli pimeä kausi, jolloin hurahdin kotiteatteriin ja sen sellaiseen. Tällä digitaalisen toiston polulla hän on edelleen hyvin tukevasti.
Musiikkia serveriltä
Keskeinen osa Tomin laitteistokokonaisuutta on 100
megan valokuitunettiyhteys, joka ?toimii kuin junan
vessa ja on oikeasti nopea?. Ohjelmistopäivitykset hoituvat vaivatta, mutta musiikin kuunteluun Tomi ei internetiä paljon tarvitse: ?Spotifya olen kokeillut, mutta äänenlaatu ei riitä. Kuulin mielestäni eron, ja se oli menoa se?.
Näin kertoo Tomi Pikkarainen, joka on ollut jonkin
sortin musiikin ja äänentoiston harrastaja jo pari vuosikymmentä
Linn Sondek LP12
Ekos-varrella ja
Radikal-virtalähteellä. Selitys liittyy Tomin mukaan siihen, että Etheret
kuljettaa raakaa digitaalista dataa eikä salli virheitä
tiedonsiirrossa samalla tavoin kuin jos bitit siirrettäisiin audiomuodossa. Cd-levyt toimivat varmuuskopioina, muita
kopioita ei ole. Tomi näyttää läppäriltään grafiikkaa vuotuisesta sähkönkulutuksesta ja miten pylväsdiagrammissa näkyy selvä pudotus välittömästi Synologyyn vaihtamisen jälkeen. Linnin Kinsky on kuulemma toinen kätevä hallintaohjelma . Saab on 93, eikä Tomi pelkää varaosien loppumista.
Klimax DSM on verkkosoittimien aatelia. Ylhäällä oikealla
on laitteiston ydin,
Linn Klimax DSM
?esivahvistin/mediasoitin vieressään
Linn Uphoric-levysoitinesivahvistin.
Alla Linn Majikpäätevahvistimet.
2. Levysoitinta lukuun ottamatta kaikki musiikki kulkee Etheret-väylää pitkin.
DSM:n hdmi-liitännöissä on kiinni Playstation3 ja
Apple TV. Tämä riittää,
sillä Tomi tarvitsee sellaisen vain levysoittimelleen.
?Minulla on kyllä FM Akurate -radiovastaanotin, mutta
se makaa varastossa, koska kaapelisignaali on täällä
niin surkea ja sisäantennillakin kuuluvuus on mitä on.?
Digitaalisia sisääntuloja Klimax DSM:ssä on pitkä
rivi. Siksi niistä
puuttuu sisäinen kovalevyasema ja musiikkitiedostojen ohjauselektroniikka. Ohjausohjelmana on Chorus TS, jonka hyviin ominaisuuksiin kuuluu, että se muistaa, mitä tiedostoa on soitettu viimeksi. Nämä tuotteet pitää hankkia
erikseen.
Tomi on ollut tyytyväinen Synology-serveriinsä.
Sen emolevy on laadukas, ja siinä on muistia pari teraa. Siltä varalta, että asiakkaalla jää sormi suuhun, Linn on kouluttanut jälleenmyyjänsä toimittamaan ds-ratkaisut avaimet käteen periaatteella. Tomikin on turvautunut jälleenmyyjän apuun, mutta lähinnä laitteistonsa äänellisessä hienosäädössä.
Tehoa Etheretistä
Serveriltä signaali kulkee Linnin Klimax DSM -verkkosoittimelle. Esimerkiksi kellotus tapahtuu Etheretissä vasta vastaanottavassa päässä. ja ilmainen. Tomi ei ole ainoa tuntemani hifisti, joka on myös saabisti. Sen Tomi sai hankituksi, kun hän puolitti uuteen autoon varaamansa budjetin ostamalla vä-
1
2
hän käytetyn Saabin. Synology optimoi virrankulutuksen käytön mukaan. ?Twonky-ohjelma on myös ok, mutta jostakin syystä en saanut sitä päivityksen jälkeen näyttämään kansikuvia ja IT-tageja oikein.?
Verkkolevyaseman ohjaamiseen Tomi käyttää . Arkiv B -äänirasia vaihtuu lähitulevaisuudessa Akivaksi.
61. langattomasti tietenkin . ?Ihmiset eivät
tajua, miten paljon serverit voivat kuluttaa energiaa?,
hän toteaa.
Serverillä pyörii Linnin tukema ilmainen unp-ohjelma MinimServer, joka pitää yllä muun muassa musiikkikirjastoa. ?Verkkoon kytketty Synology soittaa
kaikkea mahdollista musiikkia mp3:sta korkearesoluutioisiin musiikkitiedostoihin suoraan internetistä tai
kotiverkosta.?
Yksi Synologyyn siirtymisen syy oli Linux-palvelimen tolkuton energiankulutus. hifiharrastaja
sen käsiksi myös suoraan ds-soittimestani?, Tomi valottaa netin käyttöään.
Pääasiallisesti musiikki virtaa Synologyn musiikkiserveriltä DiskStation DS212j, jonne Tomi on tähän
mennessä ripannut noin 1 500 cd-levyä. Kaikki tietokoneensa
Macbookia lukuun ottamatta hän on koonnut itse, ensimmäisen vuonna 1988. Kuva ja musiikki kulkevat hdmi-kaapelia
pitkin Optoma HD20 -tykille, joka heittää kuvan paljaalle betoniseinälle, kun tarve on. Se tarkoittaa
muun muassa vähemmän jitteriä.
1. Se toimii
Tomin laitteistossa myös esivahvistimena, sillä siinä on
sama esivahvistinosa kuin Linnin Klimax Kontrollissa.
Mutta DSM:ssä on vain yksi analogiaotto. Hän tarvitsee
palvelimen/verkkolevyaseman, koska Linnin strategia
on aina ollut valmistaa ds-soittimensa ilman häiriöitä
tuottavia mekaanisia ja liikkuvia osia. ?Linnin ds-soittimet ovat kiitollisia siinä suhteessa, että
niitä voi käyttää hyvin monipuolisella valikoimalla
laitteita ja ohjelmistoja.?
?Onhan tämä aika paljon ohjelmistojen kanssa pulaamista, pitää hallita unp-protokolla ja täytyy tietää,
mitkä ohjelmat pelaavat toistensa kanssa yhteen. Sen teho ja muisti riittävät ripatuille cd-levyille
mainiosti. Ymmärsin että ei
kovin usein.
Mitä mieltä Tomi on tiedonsiirrosta Etheret-kaapelia pitkin verrattuna esimerkiksi usbiin tai spdif:iin?
Linnin tavoin hän pitää Etheret-yhteyttä asiallisempana. joko iPadia tai Samsungin minitablettia. ?Taisi olla Singlair Spectrum
ZX?, Tomi muistelee.
Linnillä tiedetään, että tällaisten kokoonpanojen
pystyttäminen ei aina suju kuin vettä vain. Niistä tärkein on Etheret. Erityisesti ohjausohjelman ja verkkolevyohjelman yhteensopivuus on tärkeä?, sanoo kolmekymmentä vuotta it-alalla työskennellyt Tomi
?Nyt on tosi hyvä!?
Nuotintarkkaa musiikin kuuntelua
Siirrymme kuuntelemaan rippattuja cd-levyjä. Toinen koskee äänilähteiden sijaintia
ja erityisesti irtonaisuutta äänikuvassa, toinen nuotin
oikeaa korkeutta, kuuluisaa pitch perfect -ideaa. ?Syy on yksinkertainen: Linnin
laitteiden äänenlaatu paranee aina päivityksen myötä.
Näin kävi, kun 109 vaihtui 212:een. Sieltä signaali
kulkee da-muuntimille (Klimax DSM:ssä Wolfsonin
WM8741 dac-sirulla) ja analogiselle antoasteelle. Kaikki kaapelointi
on toteutettu Linnin
kaapeleilla.
2
Linnin ds-soittimissa on Linnin kehittämät datan
vastaanottava Etheret-piiri ja digitaalisen datan käsittelypiiri yli- ja ylösnäytteistyksineen. ?Tosi killeri laitteisto . Korvat ja aivot sopeutuvat helposti alempaan laatutasoon, minkä vuoksi sekin voi
kuulostaa hyvältä. Nämä Flac-tiedostot Tomi
kopioi Linuxilta Synologylle.
Tomilla on varsin erikoinen, jonkun mielestä ehkä
urautunutkin mutta toisaalta myös järkeen mahtuva
tapa kuunnella cd-levyjään. hifiharrastaja
Tomi Pikkarainen
1
1. Mutta kun vaihtaa parempaan, sen
kuulee heti. ?Kuuntelen musiikkia aakkosjärjestyksessä A-albumista Ö-albumiin, alusta loppuun, kunnes aloitan kierroksen uudestaan. Applen kanssa käytössä on XLD.
Molemmat toimivat accurate rip -periaatteella eli tekevät tallennuksen bitti bitiltä ja varmistavat tarkkuuden internetin AccurateRip-tietokannasta.
62
3
Jos tarkkoja ollaan, Tomi on ripannut levynsä kolmeen kertaan! Ensimmäisen kerran vuonna 2002
Samsung YEPP -verkkosoittimelle, jolla oli tilaa 128
megaa. Rippaamiseen Tomi käyttää pääasiassa DB PowerAmp -ohjelmaa, joka hänen mukaansa toimii pc-ympäristössä
erinomaisen hyvin. 212:sia voi käyttää myös
passiivisesti, mutta Tomi on tehnyt niistä aktiiviset
ohittamalla kaiuttimien passiiviset jakosuotimet päätteisiin asennettavilla jakosuodinkorteilla. Koska
212 on nelitiekaiutin, on moduuleja neljä per kanava.
Ennen nykykyistä Klimax/Majik-yhdistelmää Tomi
soitteli Linn 109 -jalustakaiuttimia Majik DSi:llä, eli
verkkosoittimen ja integroidun vahvistimen yhdistelmällä. Kolmannella kerralla cd-levyt tallentuivat häviöttöminä Flac-tiedostoina Linux-palvelimelle
Squeeze Box3:sta varten. En toki
joka rundilla soita jokaista levyä, mutta en myöskään
koskaan palaa aakkosissa taaksepäin. ja alle viisi tonnia koko
paketti!?
Miksi siis vaihdoit. Ei siis ihme, että ääntä arvioidessaan hän käyttää
samoja äänenlaadunkriteereitä, joita Linn suosittelee
omissa kuuntelunomenklatuureissaan.
Kaksi ominaisuutta nousee erityisesti esille Tomin
kielenkäytössä. Se nosti esiin parhaiden hyvyyttä eikä peitellyt
huonojen huonoutta. Toisen kerran Tomi rippasi kaikki levynsä iPod Minia varten 320 kilobyten
resoluutiolla. Uutta on
tapa, jolla Linn liittää nämä ominaisuudet laitteiston
alkupään elektroniikan ominaisuuksiin.
Musiikki virtasi vaivattoman tuntuisesti, eikä kolkohko akustiikka sitä suuremmin häirinnyt. ?Jos
vertaan tätä järjestelmää kalliiseen cd-soittimeen, minusta tämä on teknisesti parempi. Aiemminkin on kuulostanut hyvältä, mutta
nyt ekaa kertaa cd-äänikin kuulostaa tosi hyvältä?,
Tomi selittää innostuneesti ja vetoaa korvien ja aivojen adaptiivisuuteen. Niin kävi kun Majik DSi vaihtui ensin Akurate DSM:ään ja nyt Klimax
DSM:ään. Tässä ei yksinkertaisesti voi sössiä montaa asiaa kuten kellotusta?,
Tomi järkeilee.
Aktiiviset kaiuttimet
Klimax DSM ajaa Linn Majik-päätteitä, jotka käskevät
Linn 212 -jalustakaiuttimia. Voi kuulostaa
oudolta, mutta sopii minulle?, Tomi hymyilee.
Tomi on vannoutunut Linn-mies.?Aloin tajuta, mistä kaverit musiikin.comissa puhuivat ja miten laitteita
oikein kuuntelemalla saattoi tehdä merkittäviä löytöjä.. Rippaus piti suorittaa 64 kb/mp3 -tasolla, jotta edes jotain olisi mahtunut. Jokaiselle
audiokaistalle on nyt oma vahvistinmoduuli. Jälkimmäisen Tomi liittää varsinkin bassoääniin ja niiden yksinuottisuuteen vaatimattomammilla laitteilla.
Molemmat ominaisuudet kuuluvat perinteiseen hifiterminologiaan jo Gordon Holtin ajoista. Tämä saattoi olla yksi kivoimmin soivista Linn-laitteistoista, mitä olen audiourallani kuullut.
Tomi voi myös striimata musiikkia, kuvan kanssa
tai ilman, Klimax DSM:lle suoraan netistä langatto-. Tomi on parantanut kuuntelutilansa
akustiikkaa vaimentamalla kuuntelupaikan takaista seinää
akustointilevyillä.
3. Tomin kaikki
cd-levyt on ripattu
energiapihille Synology DS212j-serverille.
2. Laitteisto
paljasti selvästi cd-levyjen väliset äänitykseen liittyvät
erot
Levysoitinesivahvistin on Uphorik RIAA.
?Vinyyli on voimissaan. Näin
kävi muun muassa silloin kun vaihdoin Akurate
DSM:n Klimax DSM:ään.?
Tomi on harkinnut seuraavana parannuksena Linn
320 -aktiivikaiuttimia Akurate-vahvistuksella pikemminkin kuin päätteiden vaihtamista kalliimpiin Linnin
päätteisiin. Toisaalta minulla on
nyt Klimax DSM:n avulla ollut mahdollisuus kuunnella korkeatasoisia studiomaster-äänityksiä ja verrata
niitä cd-tasoisiin ja vinyyliin. erittäin laaja H/V katselukulma
. hifiharrastaja
masti menemättä serverille. Ja kyllä, niissä tuntui olevan eroja. Tuntematta Akurate- tai Klimax-päätteitä
mutta 320:aa kuulleena olen samaa mieltä Tomin
kanssa. Ja todellakin, siltä se vaikutti, kun
vertasimme.
Vinyylejä ja korkeaa resoluutiota
Lattialla ja pöydällä makaavia vinyylejä varten on ?
luonnollisesti . 03 2130 750
www.hifihuone.fi
MAREKSOUND
Valimotie 2
00380 HELSINKI
p. On alkanut tuntua, että tässä seurassa Sondekillakin on kohta tukalaa!?
Kuuntelimme samoja Saden ja Clive Martinin kappaleita ensiksi vinyyliltä, sitten ripatulta cd-levyltä ja
lopuksi studiomastereilta. Cd:hen verrattuna ääni on
erilainen positiivisessa mielessä. Kuka tietää, kuinka tiukoille Sondek LP12 sitten panee serverinsä ja Klimax DSM:n. 020 7929 210
lappeenranta@corelifestyle.fi
HIFIHUONE OY
Aleksanterinkatu 30
33100 TAMPERE
p. Minulla on satakunta
muun muassa B&W Society Clubista hankittua hd-tasoista musiikkitiedostoa. paneelin käyttöaikaennuste 100.000 tuntia
Vahvistetut tietokoneet
. takuu 3 vuotta
Pöytäjalusta lisävarusteena: TY-ST65VX300
Ammattilaisnäytöt
(TARJOUSHINTA 695,00 ALV 0%)
Lisätiedot:
Myyntija
ja markkinointi:
markkinointi:
Esittelytila ja AV-huolto:
Myynti
Lintulahdenkuja 10,
00500 Helsinki
Koskelontie 20, 09 5211
Lintulahdenkuja
10,
Esittelytilat
ja huolto:
02920 Espoo avsystems@kaukomarkkinat.com 00500
Helsinki
www.kaukomarkkinat.fi
Koskelontie 20, 02920 Espoo
www.kaukomarkkinat.com. 320 on erinomainen kaiutin, jos sellaisen jostakin vielä saa.
Tomin systeemille kertyy hintaa yhteensä noin
50 000 euroa. 020 7288 580
myynti@videotykki.fi
AV-RAJALA
Yliopistonkatu 13 A PL 175
20100 TURKU
p. Kaikki viittaa siihen, että kun musiikkia toistetaan digitaalisesti huipputasolla, näyttävimmät asiat
tapahtuvat laitteiden sisällä ja kuuntelijaltakin vaaditaan toisenlaista keskittymistä musiikkiin.
Kaukomarkkinat Oy:n ratkaisut kuvaamisesta esittämiseen
PANASONIC PT-AT6000EJ projektori
koekatseltavissa toimialan erikoisliikkeissä
ammattitaitoisen henkilökunnan opastamana!
Interaktiiviset näytöt
VARAA ESITTELYAIKA :
CORE LIFESTYLE OY
Valtakatu 41
53100 LAPPEENRANTA
p. 09 445633
www.haloradio.fi
PANASONIC ammattielektroniikan ja
lähienergiatuotteiden maahantuonti
ja huolto
Tiedustelut:
avsystems@kaukomarkkinat.com
puh. Tosin eri asiat painottuvat eri formaateissa
eikä ole aina helppo sanoa, mihin suuntaan vaaka kallistuu. Ei mikään pikkupoikien lelukasa siis.
Huomiota herättää, että rahalla ei ole haettu ulkoista
näyttävyyttä: asiallisen näköiset siistit pikku kaiuttimet ja liuta samannäköisiä, tummantyylikkäitä laatikoita. kontrasti 5.000.000:1
. 0103213220
info@mareks.fi
LUXCENTER OY
Kanalinranta 5
26100 RAUMA
p. Linn Songcast -ohjelma
tekee Klimaxista ulkoisen äänikortin läppärille. resoluutio 1920x1080
. 010 2291 120
mylly@hifistudio.fi
HALORADIO / KAREVOX OY
Eteläinen Hesperiankatu 26
00100 HELSINKI
p. ohjausliitännät: LAN ja RS-232C
. 020 7890 310
myynti-tre@videotykki.fi
VIDEOTYKKI OY /HELSINKI
Karjalankatu 2
00520 HELSINKI
p. vaihde 09-52111
Projektorit
Diagnostiset näytöt
Valvontatuotteet
DOME
VOIT NAUTTIA HYVÄSTÄ
Broadcast-tuotteet
KUVAN TOISTOSTA
MYÖS ?RUUDULTA?
PANASONIC
TH-65VX300ER
Studio- ja
65. 020 753 0222
info@avrajala.fi
GARDIN / ARVOMARKIISI OY
FINNOONNIITYNKUJA 1
02270 ESPOO
p. Full HD 16:9 plasmanäyttö
serveritilojen jäähdytys
(TARJOUSHINTA 5.700,00 ALV 0%)
. mitat 1.544x924x94 paino 60 kg
. Tomi kuitenkin pitää bittilukua otantataajuutta tärkeämpänä
ja vetoaa tutkimuksiin, joiden mukaan ihmisen kuulo
on hyvin herkkä äänen aika- ja vaihe-eroille.
Tomille on lähiaikoina tulossa uusi Linnin äänirasia
Akiva. Äänirasia on uudelleen tipattu, mutta nyt jo ehtoopuolella oleva Akivb. Se on Tomille
kuitenkin viime vuosina selvinnyt, että ?kun päivittää
jonkin osan laitteistoa, koko homma menee uusiksi.
Kaiuttimille pitää esimerkiksi löytää uusi paikka. 02-8222 007
myynti@luxcenter.fi
VIDEOTYKKI OY /TAMPERE
Nyyrikintie 14
33540 TAMPERE
p. Tomin mukaan cd-levyn soittaminen serveriltä kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin Macbookilta suoraan
Klimaxin kautta. AV-liitännät: video+audio in, YUV/RGB + audio in,
HDMI in x2, DVI-D + audio in, PC + audio in, kaiutin L/R out
. kokonaan Linnin laitteisto: Sondek
LP12 -levysoitin Ekos-varrella ja Radikal-virtalähteellä. 029 0091 192
myynti@gardin.fi
HIFI STUDIO 17 RAISIO
Myllynkatu 71
21280 RAISIO
p. 3D ir transmitter DC8V out
. Ennakkoasenteet ja tottumus vaikuttavat
myös.
Studiomasterit olivat 24 bit/48 kHz -tasoisia, ei siis
edes 96 kHz puhumattakaan 192 kHz:stä